Oppiminen on äärimmäisen palkitsevaa. Itse koen vuoden aikana oppineeni aivan valtavasti. Nostan itselleni hattua. Olen utelias ja ahkera. Aivoni ovat joustavat enkä pidä itseäni valmiina.
Oppimiseni ei kuitenkaan liity yksistään ominaisuuksiin minussa.
Olen tehnyt havaintoja omasta oppimisestani - etäopiskelu oli tässä suhteessa silmiä avaava kokemus. Yksi oivallus liittyy siihen, miten yksin tehdessä ja omista tavoitteista lähtiessä oppimisen raja kulkee liki samaa linjaa kuin oma mukavuusalue. Itsekseni en päädy haastamaan itseäni, en ylittämään totuttua osaamisen rajaa tai kynnystä. Yksin pääsen vain tiettyyn pisteeseen saakka.
Oppiminen kasvaa määrällisesti ja laadullisesti, kun yhtälöön lisätään toinen ihminen. Hyvä ja inspiroiva opettaja tai ohjaaja, joka osaa asiansa ja on innostunut sekä aiheesta että osaamisensa jakamisesta. Seuraa on pientä kipua, kun opettaja haastaa sinua tehtävillä, jotka ovat aiheeltaan täysin vieraita (taustoitat, etsit näkökulmaa, joka olisi edes jollainlailla mielekäs ja kiinnostava myös sinulle) ja jotka tulee toteuttaa mahdottomalta tuntuvan tiiviissä aikaikkunassa. Oma ajattelu ja tietoisuus kasvaa. Tekeminen muuttuu epämääräistä tavoitteellisemmaksi.
Vähintään yhtä vahvasti Vertaiset. Ne ihmiset, jotka jakavat oppimistilanteet, kysyvät kysymyksiä, joita ei sinulle tule mieleenkään, kommentoivat, jakavat osaamistaan, näkevät asiat kokonaan uudesta kulmasta ja löytävät ratkaisuja, joita et yksin löytäisi. Nämä Vertaiset myös asettavat riman - sen tason, jota et halua alittaa. Kyse ei ole suoranaisesti kilpailusta vaan tasosta, jota Vertaiset ryhmänä tavoittelevat ja ylläpitävät.
Oppiminen ei ole irti kontekstista.
Oppiminen on enemmän kuin osiensa summa.
Olen iloinen, että niin moni asia on itsellä tässä yhtälössä osunut kohdilleen. Ei vähiten Vertaiset. Meillä on ihan huippu poppoo. Tästä hyvänä osoituksena yhteinen sarjakuvaprojekti, joka lämmittelee laukaisualustallaan (kaikki suunnittelevat ja piirtävät työtään omissa kammiosissaan). Sarjakuvakokoelma, jossa 13 tekijää kuvittaa tuntojaan, on nimeltään "Kaukaa haettua" ja tulee ulos ensivuoden puolella. Ihan oikeana neliväripainoksena.
Pääset tutustumaan projektiin, sen etenemiseen ja tekijöihin Instagramin kautta @kaukaa_haettua tai #kaukaahaettua.
Kuvasta löytyvät melkein kaikki sarjisprokkiksessa mukana olevat. <3
Comments